Keväällä 2018 tulee kuluneeksi 30 vuotta valmistautumisestani fysioterapeutiksi. Olen koko työurani työskennellyt tuki- ja liikuntaelinongelmien parissa ja erikoistunut selkäkipujen fysioterapiaan. Kulunut aika on kliseen mukaisesti vierähtänyt nopeasti. Niin voi sanoa myös ammattini sisällön muutoksista; nopeassa vauhdissa kasvava tutkimusmäärä on muuttanut selkäkivun fysioterapiaa.
Viimeisin Muutoksen aalto on juuri nyt käynnissä: kansainvälisen tutkijayhteisön yhteenveto selkäkivun hoitoon käytetyistä menetelmistä muuttaa käytäntöjä radikaalisti. Turhia magneettikuvatutkimuksia, pitkiä sairaslomia, aiheettomia lääkekuureja, selkäleikkauksia ja pitkiä passiivisia hoitojaksoja kritisoidaan ja omatoimiseen selkäkivun itsehoitoon kannustetaan. Fysioterapeutin näkökulmasta terapeutti-potilas -suhde lähentyy; yhteisesti ja selkokielellä laaditut fysioterapian tavoitteet ohjaavat toteutusta. Fysioterapeutin tulee oppia kuuntelemaan potilaan huoli ja osata rohkaista aktiivisuuden säilyttämiseen. Fysioterapeutit saavat myös uusia tutkimuslomakkeita käyttöönsä. Näiden avulla on mahdollista seuloa pelkkää neuvontaa, tai vastaavasti useampaa fysioterapiakäyntiä, vaativa tilanne.
Myös fysioterapian sisältöä tarkentava aaltoliike on käynnistynyt. Viime viikolla väitöstyöni ohjaajan professori Hannu Luomajoen työryhmä julkaisi systemaattisen kirjallisuuskatsauksen liikekontrollin harjoitteiden vaikutuksesta alaselkäkipuun. Näiden harjoitteiden vaikuttavuus on hyvä ja verrattaessa muihin harjoittelumuotoihin liikekontrollin harjoitteet osoittautuivat tehokkaammiksi. Oman väitöstyöni päätutkimus oli myös valikoitunut tähän kirjallisuuskatsaukseen. Tämä tulos ei ratkaise selkäkipuisen potilaan harjoitteiden valikoitumista sellaisenaan, vaan edelleen tarvitaan hyvää potilaan haastattelu- ja kliinistä tutkimustaitoa ja kliinistä päättelyä.
Ja se yksilöllinen, ainutlaatuinen potilas pitää sopivasti vireänä. 30 työvuoden jälkeenkin.