selkäkipu

nayttokuva-2016-12-11-kello-18-50-38Mind the Movement on kolmen OMT-fysioterapeutin ylläpitämä mielenkiintoinen ja ajankohtainen blogisivusto (www.mindthemovement.net). Erityisesti TULE-fysioterapian uusimpiin ilmiöihin keskittyvä sivusto on hyödyllinen alan asiantuntijoille (lääkäreille, fysioterapeuteille ja alan opiskelijoille). Sivuston ylläpitäjät lähestyivät minua haastattelun merkeissä ja sainkin puristettua väitöstyötäni koskeneet vastaukset. Hyvää sparrausta tulevaan väitökseen.

Liitin haastattelun oikealla olevaan Tietoa alan ammattilaisille -otsikon alaiseen palstaan. Koko Mind the Movementin työstämä teksti pohdintoineen on luettavissa heidän kotisivultaan otsikolla ”Uutta tietoa harjoittelun vaikuttavuudesta alaselkäkivussa – haastattelussa Vesa Lehtola”.

Kiitos Jukka Aho, Mikko Eerola ja Julius Luomajoki.

Vuosina 2012-13 Kotkan alueella toteutettu alaselän kahta erilaista harjoittelumenetelmää vertaillut tutkimukseni saa jatkoa: Olemme päättäneet tehdä ylimääräisen kolmen vuoden seurantamittauksen tutkimusryhmän potilaille.

Tähän uuteen mittaukseen päädyimme, koska 12 kuukauden seurannassa saadut tulokset olivat hyviä eli olimme saaneet menetelmillä merkittävää selkäkivusta aiheutuvan haitan lievittymistä ja toimintakyvyn parantumista. Aiomme tällä ylimääräisellä seurantamittauksella tarkastella tutkittavien tilannetta onnistuneen intervention jälkeen varoittamatta heitä etukäteen. Tämän lähestymistavan tarkoitus on realistisesti arvioida voidaanko onnistuneilla fysioterapeuttisilla harjoitteilla vaikuttaa uusien selkäkipuepisodien ennaltaehkäisyyn.

Tutkittavat saavat lähipäivinä kirjeen, jossa heille kerrotaan uudesta mittauksesta.

Jännittävää olla uuden alussa.

Tulevan väitöskirjani otsikoksi on muodostumassa Movement control impairment in recurrent subacute low back pain. A randomized controlled trial between specific movement control exercises and general exercises. Kuten otsikosta voi päätellä, teksti on englanninkielistä. Olen tämän vuoden aikana kirjoittanut useaan julkaisuun selkäkipuun ja tutkimustuloksiini liittyviä artikkeleita suomeksi ja liittänyt niitä kirjoituksia tämän blogisivuston oikeaan palstaan. Kirjoitukset löytyvät otsikon Tietoa selkäkipuisille alta.

Tietysti.fi -kirjoitus on julkaistu Suomen Akatemian nettisivustolla www.aka.fi/…/yksilollisesta-harjoittelusta-apua-pitkittyvaan-selkakipuun/. Kotkalaisessa Kaupunkilehti Ankkurissa julkaistiin neljä selkäkipuun liittyvää tekstiäni otsikoilla

Tutkimukseni päärahoittaja oli Kelan tutkimusosasto. Julkaisin tutkimusraporttini heidän nettisivullaan  http://www.kela.fi/tutkimusraportit. Tuo raportti on nyt luettavissa tämän sivuston oikealla palstalla otsikon Kela tutkimusraportti alta. Lisäksi kirjoitin Fysioterapialehden numeroon 3/16 artikkelin väitöstyöni tuloksista. Artikkelin otsikko on Yksilöllisestä harjoittelusta apua pitkittyvään selkäkipuun.


Kotikasvatukseeni kuului liiallisen ylpeyden välttäminen. Vaatimattomuus kaunistaa. Tuohon tapaan olen pyrkinyt elämääni viemään eteenpäin ja saamani palautteen mukaan jotenkin siinä onnistunutkin. Nyt, juuri tällä hetkellä, olen tilanteessa, jossa paidan ylin nappi hetkellisesti aukeaa ja nenän asento kohoaa ratkaisevan millin takakenoisemmaksi.

BMC Musculoskeletal Disorders on ns. open access -julkaisu, jota jokainen halukas pystyy maksutta seuraamaan. Artikkelit aukeavat kokonaisuudessaan, mikä palvelee erinomaisesti kaikkia tiedonjanoisia lukijoita. Oma tutkimukseni julkaistiin tasan viikko sitten. Kävin katsomassa oman julkaisuni tilastoja ja vertasin niitä muihin samana päivänä julkaistuihin kolmeen tiedeartikkeliin. Minun tutkimustani oli käyty lukemassa 578 kertaa. Kolmen muun julkaisun yhteenlaskettu lukijamäärä oli 292. Tutkimukseni nimi on Sub-classification based specific movement control exercises are superior to general exercise in sub-acute low back pain when both are combined with manual therapy: A randomized controlled trial. Pääset tästä linkistä katsomaan sitä itse: http://bmcmusculoskeletdisord.biomedcentral.com/articles/10.1186/s12891-016-0986-y.

Kuulun tutkijoille tarkoitettuun ResearchGate- portaaliin. Sain heidän toimitukseltaan juuri viestin. Tutkimukseni oli viime viikolla katsotuin oman yliopistoni edustajien lähettämä julkaisu.

Pitkään tutkimusta kirjoittavan tutkijan kauhuskenaario lienee, ettei tutkimukselle löydy kiinnostuneita lukijoita tai ettei aihe kiinnosta kuin harvoja asiantuntijoita. Luulen minun välttävän tuon karikon.

Tutkimusprojektini ja tulevan filosofian tohtorin tutkintoni konkreettisin tuotos lienee väitöskirja. Käydessäni elokuussa Kuopiossa suorittamassa opintoja tapasin kaksi ohjaajaani. Olavi Airaksisen ja Ville

PTA-mittarin validointitutkimus

PTA-mittarin validointitutkimus

Leinosen kannustamana aloitan nyt väitöskirjani työstämisen. Onneksi prosessi on pitkälti aiempien tekstieni kokoamista, tekstin järjestelyä ja editointia. Tämän vuoksi en hakenut kirjoittamiseen apurahaa, vaan kirjoitan kirjan oman Kotkan OMT-Fysiossa tapahtuvan työni ja koulutustehtävieni ohessa. Tavoitteeni on saada väitöskirjan luonnos esitarkastukseen tammikuussa 2016.

Päätutkimukseni julkaisupäätös on vielä varmistumatta, mutta uskon päätöksen tulevan vielä tämän vuoden puolella.

Seitsemän vuoden työ latautuu kansien väliin. Tiedosto tiedostolta, lause lauseelta ja pilkkuja viilaamalla.

 

Tutkimuksen protokollan julkaisu

Tutkimuksen protokollan julkaisu

WP_20150424_004Jos tätä väitöstyöprojektia vertaisi 400 metrin juoksuun, uskoisin takakaarteen jälkeisen loppusuoran alkavan häämöttää. Vuonna 2008 aivoriihellä aloitettu ja 2010 virallistettu tutkimusprojekti on edennyt lähes laatimani aikataulun mukaisesti; viimeisen julkaisun päätös puuttuu kuitenkin edelleen. Tämän julkaisun jälkeen aloitan varsinaisen kirjan työstämisen eli sidon eri julkaisut yhteen niitä yhdistävällä tekstillä.

Tutkimukseni esityksiä on vielä aiheen tuoreuden takia jäljellä: Jyväskylässä FYSI-päivillä (juuri nyt, kuvassa UKK-Instituutin tutkimus- ja kehittämisjohtaja Kati Pasanen), Singaporessa Fysioterapeuttien Maailmanliiton kongressissa ensi viikolla ja syksyllä Helsingissä Fysioterapiakongressissa. Aihe on herättänyt upeasti kiinnostusta, keskustelua ja kommentointia. Pyrin esityksissäni vastaamaan alkuperäiseen tutkimukseni ydinongelmaan: riittävätkö yleiset harjoitteet korjaamaan liikekontrollin häiriöstä aiheutuvaa selkävaivaa vai tarvitaanko spesifejä harjoitteita.

Olen tehnyt talvella Itä-Suomen yliopistolle myös henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaani kuuluneita opintoja. Onneksi osan kursseista pystyy työstämään omalta kotikoneelta käsin. Kesäloman loppuosan olen ajatellut käyttää Kuopiossa tapahtuviin opintoihin. Oppimisen kannalta perinteinen luento ja siihen liittyvä kommunikaatio kouluttajan kanssa on tehokkaampaa kuin erilaisten sähköisten välineiden kautta tapahtuva tietojen siirto. Ainakin tällaiselle vanhan liiton miehelle.

Oheistin tämän sivuston oikeaan palstaan Selkäliiton julkaiseman HyväSelkä-lehden artikkelin, jonka olen kirjoittanut selkäkipuisille ihmisille. Tarkoitukseni on herättää lukijaa pohtimaan erilaisten selkäkipujen eroavuutta toisistaan.

Lue itse. Ja mieti.

WP_20141025_006[2]Osallistuin Scandinavian Sportsmedine 2014 – kongressiin Helsingin Hilton Kalastajatorpalla. Esittelin alaselkätutkimukseni tulokset tehokkaassa 10 minuutin vapaiden papereiden osiossa. Urheilulääkäreiden ja liikuntalääketieteilijöiden joukko oli mielenkiintoinen sekoitus kliinistä osaamista ja epidemiologista tutkimusta.(http://www.sportsmedicine2014.fi/programme/parallel_sessions).

Esitys meni oikein hyvin ja rennosti. Free papers- osioon oli ilmoittautunut 50 tutkimusta, joista seitsemän finalistia esitettin kongressissa. Kyseessä oli esittäjien välinen kilpailu, jossa tuomarina toimivat puolueettomat ulkomaiset henkilöt. Onnistuin saamaan Young Investigator Awardsin eli käytännössä sijoituin kilpailussa toiseksi. Vaivanpalkaksi tilille kolahtaa 1300 euroa.

LuennointiaOlen laatinut uuden kaksipäiväisen käytännön koulutuksen fysioterapeuteille. Sen otsikko on Alaselkävaivojen diagnoosikohtainen harjoittelu. Löydät tarkemman sisällön sivuston oikeasta palstasta.

Koulutuksen järjestäjiä tälle syksylle ovat kuopiolainen Snellman Instituutti ja Lahden AMK:n täydennyskoulutusosasto. Olen jo neuvotellut vuodeksi 2015 uusia yhteistyökumppaneita tämän koulutuksen järjestäjiksi.