kirja-arvio

Hannu Luomajoen ja Anna Sievisen kirjoittama Taltuta kipu -istuvan ihmisen käsikirja pyrkii antamaan selkäkipuiselle ihmiselle selkeitä tietoja ja taitoja selkäkivun kukistamiseen. Kirjan luettuani vakuutuin heidän suurimmalta osin siinä onnistuneen.

Kirja jakautuu kahteen päälinjaan: tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan esittelyyn ja ihmisten kokemien tules-kipujen hoitamisen pääpiirteiden avaamiseen. Näiden molempien päälinjojen yhdistävä tekijä on omatoimisen liikunnan ylistys. Anatomia, fysiologia, tule-vaivat, kivun fysiologia ja yleisimmät hoitomenetelmät päätyvät kirjoittajien luomassa tarinassa samaan lopputulemaan; liikunta on oikein annosteltuna selkeästi paras lääke ja ennaltaehkäisy tule-vaivoissa. Tieteellisen näytön tuki on kirjoittajien takana yksiselitteisen selkeästi.

Kirjan alkuosan ihmisen kehityshistorian kuvaus on lukijalle nautinnollinen kokemus. Mielleyhtymä Juha Hurmeen Finlandia-palkittuun Niemi-teokseen käy usein mielessä lukiessani metsästäjä-keräilijän kehityskaaresta nykyiseen istuvan ihmisen malliin. Luova ratkaisu on esitellä proteoglykaani Petri Pulloharjana ja kollageeni Kaisa Kollageenina. Tarina saa uuden ulottuvuuden näiden tyyppien kietoutuessa toisiinsa sidekudoksen vahvistuessa ja heidän erotessa toisistaan haurastumisen seurauksena. Liikunnan vaikutusmekanismeista juuri tuki- ja liikuntaelimistön rasituksensiedon lisääntyminen saa oivallisen kehystarinan.

Kivun biopsykososiaalinen viitekehys avataan lukijaystävällisesti, kevyesti ja ymmärrettävästi. Psyykkisen stressin aikaansaama kortisoli-hormonin liiallinen eritys pysäyttää lukijan pohtimaan omaa henkistä kuormitustaan ja sen aiheuttamaa painetta kivun kokemukselle. Fyysisten rakenteiden luonnollinen paranemisprosessi nostetaan havainnollisesti tekstissä esille ja meille tule-vaivojen kanssa työskenteleville fysioterapeuteille teksti toimii tukena selitysmalleillemme.

Kirjassa ei ole yhtään kuvaa, mikä on mielestäni hyvä ratkaisu. Kriittisesti arvioituna kirjan loppuosan sinänsä selkeään hoitomallien esittelyyn olisin kaivannut hieman avaruutta; lähes kaikkien diagnoosien hoitomallina pari fysioterapiakertaa ja sen jälkeiset omatoimiset harjoitteet tuntuu fysioterapeutin näkökulmasta hieman ylimalkaiselta. Niissä tutkimusasetelmissa, missä fysioterapiaa on toteutettu yksilöllisesti, hoitokäyntejä on ollut selkeästi enemmän. Stratifioitujen tutkimuslomakkeiden kehittäjien kansainvälinen työryhmä ehdottaa niille potilaille, joilla on korkea riski saada selkäkipu pitkittymään, intensiivisempää fysioterapiaa. Lisäksi en nähnyt kirjassa kertaakaan trendikästä vertaistuki-sanaa. Luulen kirjoittajien painotuksen olleen akuutin ja subakuutin kiputilan tehokkaassa haltuunotossa sekä vaivojen ennaltaehkäisyssä, minkä vuoksi kroonisen kivun hoitoperiaatteet jäävät vähemmälle käsittelylle.

Nautittava ja selkeä lukukokemus. Tulen mielelläni lainaamaan kirjaa vastaanotollani käyville tule-vaivaisille asiakkaille.

Näyttökuva 2018-10-18 kello 19.43.15Odotukset olivat korkealla, kun sain luettavakseni Hannu Luomajoen uuden kirjan Liikkeen ja liikekontrollin testaaminen ja harjoitteet (VK-Kustannus Oy). Eikä kirja todellakaan pettänyt odotuksia. Klikkaa viereistä kuvaa—->

 

Fysioterapeutin kliininen tutkimustaito ja näyttöön perustuvien hoitomenetelmien valinta on korostunut viimeisten vuosien keskusteluissa.  TULE-vaivojen esiintyvyys ei ole laskenut huolimatta lisääntyneestä vaivojen syntyyn vaikuttavien tekijöiden tunnistamisesta. Parantuneet kuvantamismenetelmät, esimerkiksi magneettikuvaus, eivät myöskään ole varsinaisesti tarkentaneet hoitomenetelmien onnistumista. Kliinisen tutkimisen ja päättelyn yhteistyönä tapahtuva yksilöllisen hoitosuunnitelman laadinta korostuu. Juuri tähän Luomajoen kirja antaa selkeitä toimintamalleja – sekä tutkimisen että potilaalle ohjattavien harjoitteiden kautta.

 

Kirjan jaottelu on selkeä ja lukijaystävällinen. Neljän tutkimus- ja hoitokohteen esittely toimii erinomaisesti (selkä, niska, olka, alaraajat). Kirjan teemat etenevät loogisesti helpoista testeistä haastavampiin ja tarjoaa kullekin liike- tai kontrollihäiriölle näyttöön perustuvaa jatkoharjoittelua. Kuvamateriaali on selkeä ja liittyy oleellisesti testien ja harjoitteiden onnistuneeseen ymmärtämiseen. Kunkin kappaleen lopussa oleva lähdeluettelo on vaikuttava sisältäen tuoreita satunnaistettuja tutkimuksia ja kirjallisuuskatsauksia. Hannun kirja onkin tieteellisen viitekehyksen ja käytännön fysioterapian oivallinen yhteenliittäjä.

 

Mielestäni onnistunut ratkaisu on myös manuaalisen terapian liittäminen liikehäiriöiden fysioterapian käynnistäjäksi. Ja manuaalisen terapian kohdalla tieteellinen tutkimusnäyttö ei ole kiistaton, minkä Hannu selkeästi tuo esille.

 

Löysin toki myös kriittisiä kohteita kirjan sisällöstä. Shirley Sahrmannin uraauurtava työ liikekontrollin häiriöiden testaamiseen ja harjoitteiden laatimiseen tuodaan hyvin esille. Sahrmannin ajatus ns. Kinesiopatologisesta mallista (pitkään jatkuva nivelen väärä kuormitus johtuen liikekontrollin pettämisestä johtaa kudosten patofysiologiaan) on maailmalla joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi; erityisesti vartalon asennon eli huonoryhtisyyden ei ole osoitettu syy-seuraussuhde –analyyseissä johtavan selkäkipuun. Myöskään liikekontrollin heikentyminen ja sen seurauksena alkava selkäkipu ei ole vielä tutkimusasetelmissa selvinnyt. Nykyään onkin fysioterapia-alalla trendikästä puhua kudosten adaptaatiokyvystä ja antaa erityisesti ennestään kivuttomien ihmisten ”liikkua niin kuin haluavat”. Sen sijaan monilla selkäkipuisilla näitä liikekontrollin häiriöitä esiintyy. Uudempi käsitys liikekontrollin häiriöiden spesifeistä harjoitteista on se, että ne palauttavat kipupotilaan monimuotoisen, vaihtelevan selän asennonhallinnan. Luultavasti tämä selittää spesifien harjoitteiden menestyksen erityisesti haitta-asteen alentamisessa ja toimintakyvyn parantumisessa. Sahrmann, jota kirjan kirjoittanut Hannu myötäilee, haluaa puuttua liikkeen optimaalisempaan jakautumiseen eri nivelten välillä jo ennen kipuepisodien alkua. Onko tämä oikea tapa? Väittely jatkukoon.

 

Kirja oli myös helppolukuinen. Hannu on editoijan käsittelynkin jälkeen julkaissut lähes puheenomaisen tekstituotoksen, mikä miellytti minua lukijana. Joidenkin taulukkojen täsmällisyyttä olisin rutistanut editointivaiheessa. Ilmaisu ”ja niin edelleen”, ”jne” toistui usean teksti- ja taulukkokohdan viimeisenä lauseena. Mielestäni ilmaisu jättää lukijalle liian paljon tulkinnanvaraa.

 

Lopuksi haluan vilpittömästi suositella kirjaa. Kenelle? Aivan jokaiselle käytännön työtä tekevälle fysioterapeutille. Kokeneille ja vasta-alkajille.