elämäntyöpalkinto

Työnteko ei ole aina hauskaa tai edes mukavaa. Siihen sisältyy valtava osa ihmisen ajankäytöstä ja se sanelee muun elämisen rytmiä määrätietoisesti. Työn sisällön mukauttaminen vastaamaan omia mieltymyksiä helpottaa. Ja, jos ihminen suorastaan pääsee toteuttamaan oman urapolun haluamallaan tavalla, työ muuttuu mielekkääksi osaksi elämää.

Minun kohdalla onni on ollut puolellani koko 33- vuotisen fysioterapeuttiurani ajan. Ensimmäiset 10 vuotta keskityin kehittämään omaa osaamistani ja tietojani. Intohimoa oli paljon; halusin tehdä asiakkaani kanssa parasta mahdollista fysioterapiaa. Pelasin samaan aikaan harrastusmielessä koripalloa ja halusin siinäkin aina itse ratkaista hyökkäyksen. Käänne tapahtui ollessani 35-vuotias: aloin entistä enemmän nauttia hyökkäyksessä viimeisen, korin tekoon vapauttavan syötön antamisesta joukkuekaverille. Se kiitollisuutta huokuva katse! Yhtälailla aloin kiinnostua kollegoiden ohjaamisesta ja kouluttamisesta.

Uran varrella olen suorittanut ammattiin liittyviä tutkintoja ja pyrkinyt hyödyntämään niistä saatuja oppeja sekä asiakkaideni että jatkokoulutuksessani olevien fysioterapeuttien kanssa. Olen myös innostunut viemään selkäkivun arkipäiväistävää tietoutta tavalliselle selkäkipuiselle ihmiselle. Nämä kaikki ovat muokanneet minua ihmisenä sellaiseksi kuin olen, tässä ja nyt. Tutkinnot ovat tuoneet työtehtäviini vaihtelua, sivupolkuisia ja projektiluontoisia tehtäviä. Mutta vielä enemmän minuun on vaikuttanut tämän matkan varrella tapaamani eri ihmiset: olen ollut onnekas ja saanut tehdä työtä hyvähenkisessä työyhteisössä – tuo onni jatkuu muuten edelleen! – ja erikoistumiskoulutuksista on mukaan tarttunut läpi elämän kestäviä ystävyyssuhteita.

Yksi elämääni suuresti nautintoa tuottanut harrastus on ollut matkailu. Tässäkin kohtaa työtehtävät ovat linkittyneet mahdollisuuksiini nähdä maailmaa. Joyriden konkreettista matkakohdeluetteloa ovat Barcelona 2003, Vancouver 2007, Amsterdam 2011, Singapore 2015, Kapkaupunki 2017 ja Geneve 2019: fysioterapeuttien kansainvälisen kattojärjestön kongresseja kaikki. Näissä olen ollut osallistujana, oman väitöstyön esittäjänä ja nyttemmin kansainvälisen liiton edustustehtävissä. Olen havainnut fysioterapeutti -ammatin arvostuksen nousun, ei pelkästään Suomessa, vaan ympäri maailmaa.

Tulevaisuudessa aion selkiyttää omaa työnkuvaani: olen jo kouluttamassa seuraajaa kansainväliseen edustustehtävään ja aion jättää erilaisten koulutustoimikuntien tehtävät nuoremmille kollegoille. Teen tulevaisuudessa pelkästään asiakastyötä ja fysioterapeuttien jatkokoulutusta. Ja kas, monella koulutettavistani on tuo sama intohimoa heijastava katse kuin minulla oli nuorena oppijana! Into välittyy ja tuo energiaa myös kouluttajalle. Muuttuva fysioterapiatieto luo sopivasti itselleni kehittymisen tavoitteita edelleen.

Kiitän Suomen Fysioterapeutteja kultaisen ansiomerkin myöntämisestä minulle. Yhteistyö kanssanne on ollut mutkatonta ja luonut kiintopisteen omalle uralleni, sen alusta noin 10 vuoden päässä häämöttävään loppuun. Olen kiitollinen myös aiemmista matka-avustuksista ja arvonimistä.
Toivon olevani huomionosoituksenne arvoinen. Lämmin kiitos!

Tapahtuu elävässä elämässä. Kouvolassa paikassa nimeltä Kymen Paviljonki:

Olen luennoimassa Kymenlaakson Fysioterapeuteille ja, kesken esityksen, yhdistyksen puheenjohtaja ojentaa hallituksen päätöksellä mulle tunnustuksen ”Arjen Ahertaja”.
Tämä on harvinainen, yhdistyksen historiassa vain kerran aiemmin jaettu nimike, joten, kö-höm.., köh, köh.. roskako se siellä silmänpohjassa.. 

Arvostan tätä nimikettä erittäin paljon. Yksi syy on se, että en ollut hakenut sitä, en edes tiennyt tästä nimikkeestä etukäteen mitään, ja yhdistyksen hallitus todella oli halunnut muistaa minua.

Juhlan jälkeen koittaa arki.

IMG_20171007_141404